Osa 5

Jep, päiväkirjan prosessin kehittäminen sen kun vain paranee, nyt tämä sitten ilmestyy vasta sunnuntaina. Pääsyyt siihen saattaa liittyä suhteellisen kosteaan perjantain RT-56 kokoukseen, mutta tiedä häntä, varmaksi on paha sanoa. Joka tapauksessa nyt ei nautita Weißbieriä vaan ihan juhulamokkaa samalla kun naputellaan viikkoa kasaan.

Edellinen viikko oli toisiaan lievä mahalasku, mutta se oli täysin odotettavissa. Kun asioita muutetaan välillä tulee takapakkia tuloksissa. Siihen ei voi jäädä rypemään vaan todetaan tilanne ja kokeillaan jotain muuta. Suurin syy viime kerran feilaamiseen oli liian pieni kapasiteetti suhteessa kuormaan. Nyt on sit selkeät säännöt sille kuka pitää yllä lomien ja vapaiden myöntämistä, joten sen pitäis pysyä hanskassa.

Viime kerralla, no oikeestaan kahdella viime kerralla oon uhonnu sen tuottavuuden laskemisen opettelemisella. Sain kuin sainkin sen homman kasaan. Tarvittiin ensin toki erityisen hyvää palvelua meidän ERPin toimittajalta, jolta saatiin erityisohjelma serverille,  millä saa kerättyä varastoon kirjaukset tietyn ajan sisällä. Eli erityiskiitos siitä Marikalle, tiedät kyllä kuka olet ja tiedän että luet tätä kuitenkin! 

Eli miten se tuottavuus nyt sitten lasketaan: käytännössä niin, että otetaan kahden viikon sisällä varastoon kirjatut valmistuneet tuotteet, näille löytyvät standardiajat (pitää sisällään vain puhtaan työn) ja kerrotaan ne keskenään. Tämä tulo sitten jaetaan kaikilla läsnäolotunneilla. Oishan se kiva saada lyhyemmällä syklillä dataa mutta tätä rajoittaa tuntiraportointi. Meillähän ei ole Fleximiä tai vastaavaa, vaan ihan perus paperilapuilla menee tuntitiedot tilitoimistoon. Joten nyt joudutaan tyytymään tähän sykliin. 

Nämä lukemathan eivät ole mitään absoluuttisiatotuuksia, niin että 40% tuottavuus  olisi suoraan -60% maksimista. Vaan epäilen, että mm. standardi-ajat ovat enemmän suuntaa antavia eivätkä tosiaan pidä sisällään esim asetusaikoja. Mutta ei sillä oikeasti ole väliä, koska tuottavuuskäyrissä kiinnostaa trendit, ei niinkään yksittäiset lukemat.  Ja mikäli masterdatassa on virheitä, ne ovat joka jaksossa samat virheet ja tuottavuuden muutos on se mikä kiinnostaa.

Tuon suksen mittaisen selittelyn jälkeen odotat varmaan mun kertovan, että meidän tuottavuus olisi romahtanut. Mutta empä kerrokkaan. Jos verrataan H1/2020 keskiarvotuottavuutta elokuun puolesta välistä tähän päivään, on meidän tuottavuus noussut +12 prosenttiyksikköä. H1/2020 tuottavuus oli 39% ja nyt viimeiset 6 viikkoa  on toteutunut keskiarvolla 51%. Jos oltais pörssiyhtiö, niin tottahan mä kertoisin ton lukeman muodossa: Tuottavuus on kasvanut 23%, koska sehän näyttää kivemmalta, vaikka onkin sama asia. Joka tapauksessa mielestäni tämä on hyvä tulos ilmoitti sen kummin tahansa ja oon tyytyväinen siihen. Ja jos kiinnostaa kuinka se tehtiin, niin eikun lukemaan aiempia päiväkirjan sivuja. Ei mitään taikatemppuja, joten ei tämä tulos meille mikään yllätys ollut. Tiedän kuitenkin, että ei olla lähelläkään maksimeja mitä tästä pumpusta on saatavissa irti ilman, että kukaan hikoilee enempää.

Toinen juttu mikä oli tavoitteena, oli varastopuutteiden lasku alle 10kpl. Nyt voin tunnustaa, että kun ensimmäisen kerran elokuussa kirjoitin kaikki puutteet taululle, niitä oli 68kpl. Piti ottaa kirjoittaminen kahteen kertaan uusiks, koska piti pienentää fonttia, jotta kaikki saatiin mahtumaan yhteen tauluun. Nyt tuohon samaan tauluun mahtuu puutteet, päivän leikkauslista, viikon tavoitteet, muu info ja uusimpana kuvaus koko tuotannon tilasta.

Vaikka perjantaina tuli iso tukkutilaus tuli, puutteita oli iltapäivällä viikon lopuksi 8kpl. Ristus, että se näytti hyvältä taulussa. Mutta faktahan on se, että jos tuottavuus kasvaa, pitää sen jossain näkyäkkin. Muuten se on väärin laskettua tuottavuutta, mikä on muuten todella yleistä tehtaissa. Siis se, että lasketaan jotain täysin väärää tuottavuutta, tai pahimmillaan jopa tehokkuutta. Eli kuvitellaan, että jos lasketaan vaikka jonkun yksittäisen koneen kustannuksia per tuote, se kertoisi jotain tuottavuudesta. Niille laskelmille voi todeta, että höpsistä vaan. Tuottavuus on oikeasti sitä, että lasketaan mitä tuli tehtaasta ulos ja jaetaan se siihen käytettävällä panostuksella. Meille se on tuotteet ja niiden määrää painotetaan tuotantoajoilla ja se jaetaan läsnäolotunneilla. Sun tehtaassa tähän voi olla joku muu tapa, koska todennäköisesti sun tehdas tekee eri juttuja.

Siitä isosta tukkutilauksesta puuttui muuten kahdesta tuotteesta 3 kappaletta. Ja työntekijöiden suhtautuminen asiaan oli tyyliin että: ”Njaa, niin vähä puuttuu. No nois ei kauaa mee, saadaan kyllä helposti kasaan maanantaiks, ei ongelmaa” Eli ajatusmaailma on muuttunut ehkä hippasen sinne ratkaisukeskeisyyteen, eikä vain siihen mikä kaikki menee väärin. Tähänkin riittää se, että ihmisille kertoo rehellisesti mistä mikäkin ongelma johtuu ja mitä se aiheuttaa sekä tieto siitä, että asialle oikeasti ollaan tekemässä jotain.

Tästä sitten voidaankin sujuvasti hypätä järjestyksen ylläpitökykyyn. Se on nyt kaksi viikkoa mennyt 4/5 päivää viikosta. Tästä on löydetty kaikki se mitä sille on nyt juuri tehtävissä, koska meidän ongelmat on siellä saldotietojen puolella ja se aiheuttaa ne ongelmat, mitä järjestyksen vaihtoon tulee. Joten totean tässä nyt julkisesti, tämä tavoite on nyt saavutettu ja palataan tähän seuraavan kerran kun meillä on saldojen hallinnassa päästy eteenpäin. Tämä ei tietenkään tarkoita, että hommat unohdettaisiin vaan jatketaan sillä tyylillä, mikä on nyt hyväksi havaittu.

Mitäs muuta sitten tapahtukaan. Niin joo, se iso juttu, eli meidän laajennus. Käytiin kaikkien työntekijöiden kanssa pienryhmissä pyörimässä yläkerran uusvanhoissa tiloissa ihmettelemässä mitäs niille vois tehdä. Muutama hyvä idea sieltä tulikin heti, mitä kannattaa ottaa huomioon kun levitetään tuotantoa. Jos kiinnostaa tulla kattoon meitä, niin meillähän laajenee myymälän aukiolo lokakuun alusta lähtien. Eli ei olla enää niin kuin pankit, jonne ei pääse ku kesken työpäivän. Ollaan siis auki neljän jälkeenkin ja jopa lauantaisin. Niin joo ja myymäläkin saa tuplatilat lokakuun lopussa, kun mä otan läppärini, siirryn pois tieltä ja siittä huoneesta tehdään osa myymälää. Ja kyllä mä lupaan kierrättää tehtaassa ne, ketä tän päiväkirjan lukijoista kiinnostaa. Tähän vois keksiä jonku typerän salasanan, jonka mainitsemalla myymälässä pääsee kierrokselle. Noh, ehkä ihan vaan mua nimellä kysymällä pääsee katteleen ja ihmetteleen miten Suomessa tehdään ihan oikeasti vaatteita alusta loppuun, sekä oonko mä kirjottanu ihan omiani tähän päiväkirjaan.

Eiköhän siinä taas ollukkin tälle kertaa selittelyä.

Tavotteet ensi viikolle taas, ettei mene ihmettelyksi.

KPI:t

  • Varastopuutteet <5kpl
  • Verkkokaupan lähetteet tyhjennetty joka päivä ennen kuin lähdetään kotiin.
  • Tuottavuudelle en osaa vielä laittaa tavoitteita, kun pitää ensin ymmärtää sen hengenelämää ja kuinka se toimii.

Muut:

Tuossa ohuesti yllä jo mainitsin, että meidän aamupalaveritaulussa on nyt kuvattu tuotanto. Eli missä mikäkin tuote on menossa. Sitä pitää pyöritellä ens viikko, miten siitä saataisiin toimiva, eli miten se alkaisi ohjaamaan tuotantoa. Tätä ihmetellään ehkä sitten seuraavassa päiväkirjan päivityksessä

Toivottavasti sulla oli rentouttava viikonloppu, mulla ainakin oli!

-Juha

Pakko vielä mainita se markkinointitiimi. Ei voi kuin silmiä pyöritellä taas kuinka yksi tiimi saa täytettyä päivänsä. Oon kuullu, että näitä luovia kavereita palkataan firmoihin, koska ne keksii uusia juttua ja sen semmosta. Jännä juttu, että kuinka he keksivätkin alkaa pitää julkista päiväkirjaa netissä. Noh, jos semmonen kiinnostaa niin löydät täältä: https://kalsarit.fi/kalsarit-paivakirja/