Ensimmäiset kuukaudet Tam Silkin toimitusjohtajana menivät hurahtaen. Aiempi alan työkokemukseni on ilokseni ollut suurena apuna siihen, että pääsin nopeasti sisälle toimintaan ja sen kehittämiseen. Kuulostaa myyntilauseelta, mutta Tam Silk on mielestäni todellakin ainutlaatuinen kotimainen yritys. Moni tekstiilialan osaajakaan ei tiedä, että neulomme Kangasalla itse suuren osan omassa tuotannossa käyttämistämme kankaista, ja sekä leikkuu että ompelu on täysin omissa hyppysissämme. Saman katon alla meillä on lisäksi varasto, tehtaanmyymälä ja toimistotiimi, joka vastaa mm. asiakaspalvelusta, markkinoinnista ja verkkokaupasta, mutta on myös tärkeä osa tuotekehitystä yhdessä tuotantotiimin kanssa. Tuotesuunnittelussa käytämme ulkoista apua, ja lankojen ja neulosten värjäys sekä pesu tapahtuu ulkomailla kyseisten toimintojen käytännössä kadottua Suomesta.
Tekstiilialan toimintamallien kehitys on ollut hurjaa 2000-luvulla. Urani alkuvuosina tein hankintaa kotimaisille brändeille mm. ympäri Aasiaa: silloin tekstiilitoimijat juoksivat halvimman hinnan perässä, mutta mm. pienet myyntivolyymit sekä pitkät toimitusajat aiheuttivat jatkuvia haasteita toimitusketjussa. Sittemmin monet isot kansainväliset brändit siirsivät tuotantoaan Eurooppaan, mikä mahdollisti pikamuoti -toimintamallin lukuisine mallistoineen vuositasolla. Ultrapikamuoti puolestaan on tuonut mukanaan parin euron hintaiset "vaatteet", joita käytetään usein vain kerran, jonka jälkeen tuote päätyy kirppikselle tai roskiin. Samalla länsimaiden tullit ovat ihmeissään kasvaneen tuonnin kanssa, ja postiautomaatit sekä marketit hukkuvat pakettivuoriin. Koska viestitulva on suuri, voi kuluttajan olla haastava ymmärtää mikä brändi toimii omien arvojen mukaisesti: esimerkiksi myytyjen tuotteiden uudelleenkierrätyksellä on moni yritys nostanut häntäänsä, lisäten samanaikaisesti halpojen vaatteidensa myyntiä. Tekstiilijätteestä on tullut globaali ongelma, eikä EU-regulaatiokaan tahdo pysyä muuttuvan muotimarkkinan perässä.
Me ihmiset haluamme pukeutua sekä pysyäksemme lämpiminä että ilmentääksemme omaa tyyliämme ja arvomaailmaamme. Tam Silkin etu vaatemarkkinalla on ehdottomasti kotimaisuus ja laatu. Kehitämme intohimolla erityisesti suomalaiselle vartalolle sopivia vaatteita, sillä haluamme, että jokaiselle löytyy istuvia, laadukkaita, ajattomia ja tyylikkäitä asukokonaisuuksia eri käyttötarkoituksiin, ja että tuotteet ovat monikäyttöisiä. Vaalimme raaka-aineiden laatua ja hankimme ne pitkäaikaisilta kumppaneilta valtaosin Euroopasta - ja aina Suomesta, kun se on mahdollista. Maksamme suomalaisesta työstä suomalaisen hinnan, varmistaen samalla kotimaisen tuotannon jatkuvuuden.
Missioni on lähivuosina kasvattaa ja kehittää Tam Silkin toimintaa varmistaen kannattavuuden, korkean asiakastyytyväisyyden ja tuotteiden erinomaisen laadun. Olemme äärimmäisen ylpeitä siitä, että työllistämme monenlaisia osaajia kotimaassa, epäsuorasti myös muualla Suomessa ja EU:ssa mm. materiaalihankintojen kautta. Työllistämme myös maahanmuuttajia ja tuemme heidän kotoutumistaan konkreettisesti. Olemmekin ensimmäinen tekstiilialan yritys, jolle Suomessa on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus. Aikaa kestävä lähivaate, se on myös arvovalinta!
Syysterveisin,
Minja
1 kommentti
Liisa Paavola
Olen erityisen iloinen saamastanne “Yhteiskunnallinen yritys”- merkistä! Hyvä te! Eilen tuli kahdet bambubokserit pitsillä ja tänään tilasin/ostin niitä tarjouksesta neljät lisää!!!
Aloitin tien vakioasiakkaaksi Neulomon jäljiltä kirjeenvaihdolla Kati Saaren kanssa vuonna 23 odottamalla Joka paikan housujen uutta, parempaa materiaalia. Ja odotus palkittiin keväällä -24, jolloin aloitin koolla L. Vuoden mittaan minun mittani muuttuivat ja ostelin muuhun tarpeeseen aluksi pipoja, ranteen lämmittimiä, balaklavan ja säärystimiä ja vihdoin koon M housutkin. Ihastuin myös Anni Arelan slimmiin t-paitaan – super ja niin upeasti viimeistelty! Jo toinenkin kaapissa. Randomisti uskaltauduin ostamaan kietaisumekon samassa L koossa kuin t-paitakin. Ihana mekko, jonka otin käyttöön Oopperassa… Pitäkää kiinni Anni Arelasta, opin arvostamaan hänen työnsä jälkeä jo Arelan aikoihin!
Vaikka teillä on palautusoikeus en haluaisi kuljetuttaa väärän kokoisia vaatteita edestakaisin Etelä-Suomen teitä, joten tein tikusta elokuussa asiaa ja kävin tehtaanmyymälässä – en niinkään ostamassa vaan kokeilemassa oikeat koot tuleviin ostoksiin ( Ainoa palauttamani tuote oli ensimmäiset jokapaikan housut, jotka tilasin kokotaulukon mukaisesti ja vielä Kaisankin kanssa puhuttuani koossa XL – olivat kuin Onniklovnin housut!!!) Ja ostin elokuussa valkoisen slimmiin t-paidan mukaan.Esim alun kalsarit ovat kokoa L, seuraavat jokapaikan housut tulevat olemaan S-kokoa(elokuussa ei ollut mustia, jotka olisin kyllä ostanutkin), jokapaikan hame kokoa L… Eli olisi kiva, jos teillä olisi aina ajoittain POP UP-myymälä Hgissä ja muuallakin, missä voisi kokeilla kokoja, vink vink!
Olen harmitellut, ettei minulla ole kellomekon tarvetta. Nansokin teki vielä 2000-luvun alussa hyvistä matskuista Suomessa Anna Ruohosen suunnittelemia kellomekkoja, jotka eivät käyttämälläkään kulu(!). Mutta ehkä yllätän itseni ja hankin kaikkien mustien rinnalle tomaatinpunaisen ilahduttamaan joulun aikaa!
Kaiken kaikkiaan: teillä on hyvä asiakaspalvelu (hyvä Kaisa!), hyvä myymälähenkilö ja hyvä ideologia – Suomessa suomalaista uusien ja vanhojen suomalaisten tekemiä hyviä ja laadukkaita vaatteita/asusteita arkeen ja juhlaan. Kertokaa myös suunnittelijan nimet, silläkin löydätte uusia asiakkaita. Tamsilkin ongelma on ehkä vähäinen tunnettuus ja se on laadukkaat tuotteenne huomioiden tosi iso vahinko! Minä kiitän ihanuuksista ja jään odottamaan jo matkaan lähteneitä banbualkkareita huomenna tai ylihuomenna, nopeasti tulevat! Ja kohta haluan ne pienemmät S – kokoiset jokapaikan housutkin!
Syysterveisin paavolanliisa
Jätä kommentti
Tämä sivu on suojattu hCaptcha-tunnistuksella, ja hCaptchan tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.