Oleilun taito

Oleilun taito

Oleilu, elely, chillailu, rentoilu, hengailu. Joskus loikoilua ja lorvailua tai muuten vaan notkuilua. Se voi olla kehoa lepuuttavaa löhöilyä, mutta myös ajatuksille tilaa antavaa joutenoloa.

Pysähtymistä ja hengähtämistä yksinkertaisten asioiden äärelle. Nojatuolissa, mökin kuistilla tai metsässä kannon nokassa. Antaa vain ajatusten vaeltaa tuulen huminassa tai vaikka neulepuikkojen tahdissa.

Saan itse eniten näistä hetkistä, kun ei tapahdu mitään. Kun kuulee hiljaisuuden. Ja kun sen hiljaisuuden keskeltä alkaa erottua hentoja ääniä, jotka tavallisesti jäävät melun ja höpötyksen alle. Ja mikä hassua, silloin juuri alkaa pään sisällä tapahtua vaikka mitä. Asiat järjestyvät oikeisiin lokeroihinsa ja pulmiin syntyy ratkaisuja. Ja ideat! Niitä syntyy välillä liikaakin - sillä vaarana on, että leppoisa fiilistely loppuu lyhyeen ja sitä innostuu siivoamaan astiakaapit tai eteisen vaatekaapit, mikä poikii reissun rautakauppaan, josta mukaan tarttuu maalipurkki ja kohta onkin jo eteisen seinä saanut uuden sävyn…

Tästä on helppo ymmärtää, että rennolle oleskelulle on todellakin tarvetta. Muutenhan sitä ei keho ja mieli palautuisi lainkaan. Arjen vauhdin ja velvollisuuksien keskellä täytyy olla aikaa kietoutua lämpimään huiviin, asettua aloilleen ja sallia sykettä laskeva joutilaisuus.

Maailman myllerryksen myötä olen oppinut arvostamaan myös kiireetöntä köllöttelyä perheen kesken. Kun kaikki ovat palanneet menoistaan ja treeneistään ja kokoontuneet hengailuasuissaan sohvalle lauantaiherkkujen ääreen, mietin usein, että just näin on hyvä.

Näihin kiireettömiin ajatuksiin upposin, kun sain ensikosketuksen meidän sileänpehmoisiin uutuuksiin: merinovillaiseen kollegehuppariin, kaulusneuleeseen ja astetta tyylikkäämpiin kollarihousuihin. Joko sinä ehdit ihastua?

Terveisin,
Meri

Lue seuraavaksi

KERROSPUKEUTUMINEN
KOTIMAISUUDESTA

Jätä kommentti

Tämä sivu on suojattu hCaptcha-tunnistuksella, ja hCaptchan tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.