NAISILTA NAISILLE
Jo 100 vuotta olemme valmistaneet naisille vaatteita, joissa on hyvä olla. Aiemmin Tampereen Silkkikutomona tunnetun vaatemerkkimme perusti Edith Hongén lokakuussa 1925. Edith oli erittäin määrätietoinen, älykäs ja aikaansaapa naisyrittäjä. Hän osasi ja kykeni vastaamaan naisen elämän tarpeisiin valmistamillaan vaatteilla. Tuolloin tehtaan valikoimiin kuului leninkejä, päiväpaitoja, housuja ja kaulaliinoja.
Vaikka sittemmin Tam Silkin nimi on lyhentynyt, tehdas ja myymälä siirtyneet Kangasalle ja valikoima laajentunut miesten ja lasten vaatteiden puolelle, jaamme yhä Edithin aatteen. Haluamme valmistaa kotimaisiin oloihin sopivia, käytettäviä ja kestäviä vaatteita kaikille naisille - työllistäen samalla paikallisia, eri ikäisiä ja eri taustaisia naisia. Olemmekin ensimmäinen tekstiilialan yritys, jolle Suomessa on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus.
Juhli kanssamme tällä viikolla naisia, naisten saavutuksia ja naisten oikeuksia.

TASKU - TUO PIENI MULLISTUS NAISEN ELÄMÄSSÄ
Entisaikaan miesten pukeutumisessa taskut olivat koriste, jota korostettiin kirjonnalla ja napituksilla. Naisten taskut olivat kokonaan erillinen vaatekappale, hameen alle piilotettava taskupussi. Kiinteät taskut olivat varakkaiden ihmisten etuoikeus. Esimerkiksi Elisabeth I:n hoviräätäli lisäsi kuningattaren vaatteisiin lisätaskuja.
Naisten taskujen historiaan liittyy jännittäviä käänteitä, kuten salakuljetusta! Kun muodikkaasta pukeutumisesta tuli ihoa myötäilevää, erilliset taskupussit jäivät pois ja taskut saivat epämuodollisen leiman.
Sittemmin taskut ovat ottaneet tilan uudelleen haltuun ja napanneet paikkansa myös naisten juhlapukeutumisessa. Ja Tam Silk toi taskut taskuttomienkin mekkojen alle - taskukalsareiden muodossa!
LUE LISÄÄ TASKUISTA https://tamsilk.fi/blogs/tarinoita-tam-silkista/taskuista

NAISTEN VAATTEET

VAPAUS VALITA HOUSUT
Suomalaisella naisella on oikeus pukeutua kuten haluaa. Hameeseen tai housuihin. Lahkeen tai helman pituuskin on valittavissa oman maun ja fiiliksen mukaan. Kaikkialla ei vielä tänäkään päivänä näin ole. Muistatko sinä, milloin meillä Suomessa nainen sai käyttää housuja ihan luvan kanssa ja ilman paheksuntaa?

VIEHÄTTÄVÄÄ PITSIÄ, PEHMOISTA BAMBUA, MUKAVIA MAXEJA
Vuonna 1925 Tampereen Silkkikutomo valmisti naisille ”silkki- ja pumpulitrikooalusvaatteita, alkaen yksinkertaisista pitsittömistä nimettömistä kauniisti pitsitettyihin yöpaitoihin asti”.
1960-luvun alussa yritykselle löytyi sopiva tehdaskiinteistö Kangasalta ja nimi lyhennettiin Tam Silkiksi. Tuotanto painottui naisten alusvaatteisiin, kuten luomupuuvillaisiin laamapaitoihin. Tänä päivänäkin kaikki alusvaattemme valmistetaan Kangasalan tehtaallamme. Myös alusvaatteiden osalta vannomme korkean laadun, puhtaiden materiaalien, vastuullisen toimintatavan ja osaavan henkilökunnan nimeen. Samaan tapaan kuin 100 vuotta sitten.

Edithin jännittävä, uusi yritys
Me kaikki tiedämme sen yön ennen jännittävää tapahtumaa. Ensin uni ei tule silmään, kun vielä kerran miettii tulevaa ja arvailee miten kaikki menee. Jos menee hyvin, ja jos menee huonosti, niin mit...
Lue lisää