Minä olen arjen ystävä. Sitähän ei yleensä näin sanota, vaan hehkutetaan niitä poikkeustapauksia: juhlia, lomia, merkkipäiviä. Ne ovat kaikki hienoja juttuja, mutta sujuva ja perusonnistunut arki on sitä, mitä elämme enemmän kuin niitä poikkeuksia. Ja kun arki sujuu, siitä on hyvä ponnistaa.
Eihän meistä kukaan kiinnitä arkeen paljoa huomiota. Aamulla herätys tavalliseen aikaan ja sitten luisutaan “putkeen”, jossa hampaiden pesut ja aamukahvin keitot, päivän hommiin lähteminen ja lounaan syönti menevät tutulla tavalla. Minähän olen jopa niin “muorisolainen”, että puoli yhdeksän uutiset ovat yksi kiinteä reimari arjen reitillä, vähän kun iltapesu. Kaikillahan on omat reimarinsa.
Mietin lomalla sitä, että olisiko eniten vaikutusta elämään arjen petraamisella? Jos siihen melkein automaattiseen tekemiseen tekisi pienen parannuksen, niin se vaikuttaisi isosti kokonaisuuteen. Tuntuisi, että on ruorissa, eikä virrassa kellumassa.
En nyt puhu jumppaohjelmasta tai ruokaremontista, vaan sellaisesta, mikä olisi siinä arjen automaatiossa pieni teko. Teko, joka huomaamatta saisi jonkin itseäni vaivaavan asian vähän paremmaksi. Ei suuria harvoin, vaan pientä joka päivä.
Keksinkin superpieniä asioita kokeiltavaksi. Esimerkiksi sanotaan, että kulutamme paljon vettä. Täällä Suomessa veden vähyys tuntuu hassulta ajatukselta. Se on kuitenkin varmaa, että lotraamme sitä turhaan. En edes mieti nyt vesilaskua, vaan sitä, että joku sitä vettä jossain puhdistaa ja putkiin pumppaa, jotta minä voin sitä lotrata. Tämä vähän hävettää tunnustaa, mutta minulla on tapana, että kun alan harjata hampaita, niin laitan veden valumaan. Miksi, en tiedä. Heräsin siihen vaan eräs ilta, mitäs jos ei valuisikaan? Samoin, kun olen suihkussa ja pesen hiuksia, niin vesi valuu. Hmm. Kymmenen tai kaksikymmentä litraa vettä menee sananmukaisesti kankkulan kaivoon, tuosta noin vaan. Päätin lopettaa molemmat tavat.
Mitä sitten tapahtui, kun huomasin ja tein muutoksen? Ei mitään isoa, mutta paljon omassa mielessä. No, vettä tietysti säästyy. Mutta sitäkin merkittävämmältä tuntuu se ajatus, että pysähdyn huomioimaan näitä asioita ja voin vaikuttaa niihin. Olen oman elämäni ajajan paikalla, enkä kyydissä. Voin päättää ja saan muutoksen aikaan. Voin päättää, että otan otteen.
En yhtään tiedä, onko tässä mitään järkeä tai hyötyä. Mutta hidastaminen arjen liukumäessä saa miettimään, tarttumaan, korjaamaan ja luomaan olon siitä, että tämä on minun elämäni, ja minä voin sitä muuttaa. Vaivaannuttavan suureellinen lause, että ”saan elämänhallintaa”, mutta siltä se tuntuu. Se on raikasta ja siitä tulee hyvä olo.
Minulle tämä oli merkittävä juttu, siksi jaoin sinulle ajatuksen. Jos sinulle heräsi tästä omia ajatuksia ja arkeen parannuksia, niin olisipa hienoa. Jos taas olen vaan hölissyt ja vienyt aikaasi: Anteeksi, jos meni niin. Kiitos, että kuitenkin luit tänne asti!
Parhain terveisin,
Kati
Eihän meistä kukaan kiinnitä arkeen paljoa huomiota. Aamulla herätys tavalliseen aikaan ja sitten luisutaan “putkeen”, jossa hampaiden pesut ja aamukahvin keitot, päivän hommiin lähteminen ja lounaan syönti menevät tutulla tavalla. Minähän olen jopa niin “muorisolainen”, että puoli yhdeksän uutiset ovat yksi kiinteä reimari arjen reitillä, vähän kun iltapesu. Kaikillahan on omat reimarinsa.
Mietin lomalla sitä, että olisiko eniten vaikutusta elämään arjen petraamisella? Jos siihen melkein automaattiseen tekemiseen tekisi pienen parannuksen, niin se vaikuttaisi isosti kokonaisuuteen. Tuntuisi, että on ruorissa, eikä virrassa kellumassa.
En nyt puhu jumppaohjelmasta tai ruokaremontista, vaan sellaisesta, mikä olisi siinä arjen automaatiossa pieni teko. Teko, joka huomaamatta saisi jonkin itseäni vaivaavan asian vähän paremmaksi. Ei suuria harvoin, vaan pientä joka päivä.
Keksinkin superpieniä asioita kokeiltavaksi. Esimerkiksi sanotaan, että kulutamme paljon vettä. Täällä Suomessa veden vähyys tuntuu hassulta ajatukselta. Se on kuitenkin varmaa, että lotraamme sitä turhaan. En edes mieti nyt vesilaskua, vaan sitä, että joku sitä vettä jossain puhdistaa ja putkiin pumppaa, jotta minä voin sitä lotrata. Tämä vähän hävettää tunnustaa, mutta minulla on tapana, että kun alan harjata hampaita, niin laitan veden valumaan. Miksi, en tiedä. Heräsin siihen vaan eräs ilta, mitäs jos ei valuisikaan? Samoin, kun olen suihkussa ja pesen hiuksia, niin vesi valuu. Hmm. Kymmenen tai kaksikymmentä litraa vettä menee sananmukaisesti kankkulan kaivoon, tuosta noin vaan. Päätin lopettaa molemmat tavat.
Mitä sitten tapahtui, kun huomasin ja tein muutoksen? Ei mitään isoa, mutta paljon omassa mielessä. No, vettä tietysti säästyy. Mutta sitäkin merkittävämmältä tuntuu se ajatus, että pysähdyn huomioimaan näitä asioita ja voin vaikuttaa niihin. Olen oman elämäni ajajan paikalla, enkä kyydissä. Voin päättää ja saan muutoksen aikaan. Voin päättää, että otan otteen.
En yhtään tiedä, onko tässä mitään järkeä tai hyötyä. Mutta hidastaminen arjen liukumäessä saa miettimään, tarttumaan, korjaamaan ja luomaan olon siitä, että tämä on minun elämäni, ja minä voin sitä muuttaa. Vaivaannuttavan suureellinen lause, että ”saan elämänhallintaa”, mutta siltä se tuntuu. Se on raikasta ja siitä tulee hyvä olo.
Minulle tämä oli merkittävä juttu, siksi jaoin sinulle ajatuksen. Jos sinulle heräsi tästä omia ajatuksia ja arkeen parannuksia, niin olisipa hienoa. Jos taas olen vaan hölissyt ja vienyt aikaasi: Anteeksi, jos meni niin. Kiitos, että kuitenkin luit tänne asti!
Parhain terveisin,
Kati
Jätä kommentti
Tämä sivu on suojattu hCaptcha-tunnistuksella, ja hCaptchan tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.