Kangasalan ajatuksia ystävyydestä

Juttelin eilen ystäväni kanssa puhelimessa.

Ystäväni, kutsutaan häntä tässä vaikka Ristoksi, on muuttanut Suomeen toisesta maasta. Olemme aikoinaan tutustuneet hänen kotimaassaan ja ystävyytemme on ollut vahva vuosikymmeniä. Tapasin Riston kun hän haki minulle töihin, ja oli opiskelijapoika ja hänellä oli ihana tyttöystävä.

Nyt Risto on saman tytön kanssa naimisissa ja vanhin lapsikin on täysi-ikäinen. Suomeen Risto perheineen muutti työn perässä jo niin, että lapset ovat asuneet elämästään suuremman osan täällä. Viihtyvät hyvin, kuulemma, ja kannattavat jo Suomea urheilukisoissa ja Euroviisuissa.

Risto on opiskellut kieltämme ahkerasti työnsä ohella, ja on Suomen kielessä jo todella hyvä, Riston kanssa on kiinnostavaa puhua kielen eri puolista, sanoista ja niiden merkityksistä, koska hän katsoo asioita uusin silmin. Meille kaikille tätä kieltä lapsesta asti käyttäneille on esimerkiksi ’vehreän’ ja ’vihreän’ ero selvä. Mutta kiperää sitä eroa on toiselle selittää, kokeile vaikka!

Eilen Risto kertoi puhelumme aikana iloisena: ”minulla on nyt sinun lisäksesi ensimmäinen suomalainen ystävä!” ja kertoi, että oli ollut auttamassa kaveriaan muutossa ja kaveri oli kesken muuton sanonut, ”olet kyllä minulle tosi ystävä, et mikään kaveri”. Risto ymmärsi eron, ja puhuimmekin siitä vielä hetken. Tärkeä hetki.

Hämmennyin, ja liikutuin Riston puolesta. Ymmärsin jokaisella suomalaisen kehoni solulla kuinka iso asia on ollut sekä sanojalle että kuulijalle. Suomalainen mies ei stereotyyppisesti kavereitaan ystäviksi kutsu, saati muuton keskellä, ilman voimajuomia, ilman tunnekuohua, ilman että Suomi on juuri voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden tai vastaavaa. Riston ja ystävän hetki on ollut todella tärkeä.  

Risto on harvinaisen hyvin kielen sävyjä ymmärtävä ja jäimme puhumaan ystävyys- ja kaveruus-sanojen eroista. Niissähän on iso ero, eikö olekin? Miten niitä itse kuvailee, se voi vaihdella, mutta sävyt ovat kuin vaaleanpunainen ja kirkas punainen. Tunteista kun on kyse, niin asiaa on vaikeaa sanoittaa, mutta minulle päässäni asia on selvä kuin pläkki. Ystäväksi ei helpolla toista kutsuta.

Olin koko illan onnellinen ystäväni Riston uudesta ystävästä. Ja siinä taas mietin, että olenkohan omille ystävilleni sanonut viime vuosien aikana kertaakaan siitä merkityksestä ja vaikutuksesta, joita heillä on minun elämäni onnellisuuteen. 
Eilen illalla sitten naputtelin kourallisen viestejä jossa, en ystävänpäivän pakottamana, vaan muuten vaan, kerroin minulle tärkeimmille, että kiitos ystävä että olet.

Ristolle lähti ensimmäinen.

Ja sinulle jaoin tämän jos tästä olisi sinullekin avuksi ja ehkä se tarvittava sysäys tärkeiden asioiden sanomiseen. 

Terveisin Kati

PS. Kuvan merinosilkkinen Kati-huivi on niin ylellisen suuri, että sen lämpöön kietoudut vaikka kahdestaan ystävän kanssa! Huivi valmistetaan käsityönä Kangasalan tehtaallamme, tietenkin.