Mistä ideat syntyvät?

Mistä ideat syntyvät?
VANHAN SANALASKUN MUKAAN puku on puoli ihmistä. Muuan Kekkosenkin tiedetään toistelleen, että “niin on, jos siltä näyttää”. Vaatteet, joihin pukeudumme kertovat meistä paljon jo yhdellä vilkaisulla. Ilmaisemme vaatteillamme keitä olemme – vahingossa tai tahallaan, halusimme tai emme – mutta sen lisäksi myös​vaatteemme kertovat paljon itsestään.

 




Jos Tam Silkin vaatteet osaisivat puhua, kertoisivat ne ensimmäisenä olevansa kotimaisia. Tuotteemme valmistetaan Suomessa, omalla tehtaallamme Kangasalla, mutta sen lisäksi vaatteet on myös ideoitu, suunniteltu ja piirretty täällä. Ja kun suunnittelemme Suomessa, suunnittelemme tuotteita kotimaisin voimin käytettäväksi.

Aloitimme viime syksynä yhteistyön suomalaisen suunnittelijan Anni Arelan kanssa. Hänen käsialaansa ovat monet viimeisimmistä malleistamme, kuten vaikka kaikki uusimmat mekot ja t-paidat. Mutta miten Klassikko t-paidasta oikein tuli t-paita? Mistä idea myytävään vaatteeseen ylipäänsä syntyy? Ja kuinka suunnitellaan juuri suomalaiselle vartalolle sopiva, käytettäväksi tarkoitettu vaate?

 

Suunnitellaan sellaista, mikä toimii

Vaatteen suunnittelu aloitetaan aina brändistä ja sen toiveista ja tarpeista. Luodakseen uutta täytyy tuntea ja ymmärtää myös mennyttä eli havainnoida ja osata hyödyntää tietoa siitä, mikä toimii ja missä ollaan jo hyviä. Hyvä suunnittelija tulkitsee myös aikaa sekä vallitsevia trendejä, ja taitava suunnittelija osaa toteuttaa niiden teemoja brändin kohderyhmään sopivasti.



Annin ja Tam Silkin tapauksessa vaatteen suunnitteluprosessi lähtee liikkeelle värisuunnittelusta. Yksittäisten tuotteiden sijaan värikarttaa mietitään kokonaiselle mallistolle. Samalla pohditaan, miten värit jakautuvat eri materiaalien kesken. Läpi värisuunnittelun mietimme myös sinua eli Tam Silkin asiakasta ja tuumimme, mitkä trendiväreistä sinä todennäköisimmin pukisit päällesi.

Täydellisessä maailmassa valitsisimme muutamat värit ja tekisimme niistä juuri sellaisia vaatteita kuin haluaisimme. Todellisuudessa teollinen vaatesuunnittelu asettaa kuitenkin melko tiukat raamit tekemiselle. Tuotetta suunnitellessa tulee pitää mielessä määrätyt materiaalit, hintahaarukka, aikataulut ja ylipäänsä tuotannon mahdollisuudet. Meidän onneksi Anni näkee tämän kiinnostavana haasteena. “Näissä tiukoissa raameissa suunnittelijan pitää luoda toimivia, kaupallisia ja kiinnostavia tuotteita. Siinä onnistuminen on todella palkitsevaa.”

 

Suunniteltu käytettäväksi

Annin tausta vaatesuunnittelijana on ylellisissä, erittäin hienokuituisissa kashmir-neuleissa. Vaikka Tam Silkin materiaalit, kuten merinovilla tai bambu eroavat kashmirista, on niissä kuitenkin paljon samaa: ne ovat ohutta ja ominaisuudeltaan joustavaa materiaalia. Annin näkemyksen mukaan suunnittelufilosofia on silloin tismalleen sama.

“Mietin vaatetta tilana ympärilläni – kuinka materiaali liikkuu kehon liikkeessä ja miltä minusta itsestäni tuntuu vaatteen sisällä. Tarkastelen rajoittaako vaatteen muoto liikkumistani vai saako se minut liikkumaan vieläkin isommin. Tämä ajattelutapa juontaa juurensa taustaani tanssijana.”

Yhteisen suunnittelufilosofian lisäksi jaamme Annin kanssa muitakin ajatuksia. Olemme molemmat sitä mieltä, että kaikista materiaaleista voi suunnitella hyviä vaatteita. Hyvin suunniteltu vaate saa olon tuntumaan itsevarmemmalta ja yksinkertaisesti paremmalta. “Vaate on tarkoitettu käytettäväksi. Haluan suunnitella ja tehdä vaatteita, joita haluaa ja voi pitää päällään koko ajan ja missä tahansa.”



Suunniteltu sinulle

Tam Silkin vaatteet kertovat meille tärkeistä asioista: mukavuudesta, käytettävyydestä, kestävyydestä ja kotimaisuudesta. Tavoitteenamme on olla luotettava vaatekumppanisi läpi elämän eri tilanteiden. Tam Silkin mallisto on kokonaisuus, jonka tuotteita voit huoletta yhdistellä keskenään omien tarpeidesi mukaan.

Lue seuraavaksi

Kädentaidoilla ei ole passin väriä
Kädentaitajat ovat todellisia mestareita

Jätä kommentti

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.