Meillä talven myyntihitti on kerrastot, kuten olet varmaan arvannutkin. Teemme niitä merinosilkistä ja merinovillasta, ja olen jopa itse ajatellut, että bambupitkikset ja pitkähihainen paitakin ovat kerrasto. Ehkä jopa laamapaita ja lahjehousutkin, kuka sitä määrittää mikä kerrasto on.
Meiltä on usein kysytty, miksi kerrastoja ei myydä kokonaisuuksina, ylä- ja alaosa yhdessä. No, siihen on mielestäni hyvä syy. Eikä se ole ihmisten ostamisen vaikeuttaminen – päinvastoin.
Me olemme kaikki osiemme summa, eikä ”kokoonpanossa” välttämättä olla aina pysytty samassa lokerossa, kun osia on kerätty. Ylä- ja alaosa voivat olla ihan eri mitoilla. Ihan kuin toinen osa olisi senteissä ja toinen tuumissa. Sekä leveys- että pituusmitat voivat vaihdella ylempänä ja alempana aika paljonkin. Siihen ei sitten se “perussetti” voi vastata.
Minulla on suhteessa lyhyet jalat ja pidemmät kädet. Leveydessä on hartioissa enemmän kuin “pitäisi’ ja vyötärö ei ole asia, jota voisi kuvata “uumana”, vaan enemmän suorana viivana kainaloista lantioluuhun.
Samalla kuin tätä kirjoitan, ymmärrän tietenkin, ettei tässä ole järkeä: Verrata johonkin ihmeelliseen standardiin. Olen tällä hetkellä tällaisessa, hyvin toimivassa tomumajassa, eikä sitä uumittelu tai sen puuttuminen paljoa muuta. Hyvä olla näin.
Puhun tästä kuitenkin esimerkittääkseni, ettei ole yhtä standardia, muotoa ja pituutta, jolle asioita tehdään. Kerraston ylä- ja alaosan erikseen valitsemalla saat meiltä juuri sen, mikä sinulle sopii. Ja sehän on tärkeintä.
Sitten kuulenkin jo seuraavan kysymyksesi: Miten se eri pituisten housujen tuominen mallistoon? Olen siitä puhunut ja luvannut että tulossa on. Nyt voin vaan kertoa väliaikatietoja: Löysimme tutkimuksen, jossa kokotaulukot päivitetään suomalaisten tämän hetken mittojen mukaisesti. Olemme soveltamassa sitä omiin kokotaulukoihimme tämän vuoden aikana. Kerromme siitä enemmän, kun se näkyy kaupassa.
Eri pituisten housujen osalta olemme vähän lähtöruudussa, koska emme löydä mistään tietoa, onko pituuden yhteydessä enemmän myös leveydeltään suurempia, vai onko enemmän pitkiä, mutta ns. standardimpärysmittaisia. Jatkamme tutkimista. Ja projekti on siis käynnissä, vaikka kestääkin vähän pidempään kuin piti.
Siihen asti keväthangille löytyvät ne tutut kerrastot vielä hetken kaupastamme.
Luistavin keväthankiterveisin,
Kati
Jätä kommentti
Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.