Silkkaa silkkiä!

Kenties Tam Silkin uskollisimmat ystävät tietävät, että yrityksen nykyinen nimi on lyhenne alkuperäisestä Tampereen Silkkikutomo Oy:stä. Nimessä esiintyvä kaukokaipuinen silkki ja suomalainen yritys ovatkin kiehtova parivaljakko, joiden kumppanuus on tuhansien vuosien pituisen matkan lopputulos!

Silkin tuotanto alkoi Kiinassa viimeistään 2600-luvulla eaa., ja sen maailmanvalloitus on monelle tuttu jo ala-asteen historiantunneilta. Itä-Aasian ja Euroopan välillä silkkitietä kulkevat karavaanit kuljettivat kauniiden kankaiden lisäksi mausteita, metalleja ja paperia. Silkkitie ei ollut mikään Autobahn, vaan joukko kinttupolkuja yli karun autiomaan.

Ei olekaan yllättävää, että lännessä haluttiin oppia tuottamaan silkkiä itse. Silkinviljely levisi Bysantin kautta Espanjaan, Italiaan ja Ranskaan 1000-luvulla. Etenkin Venetsialle silkki oli tärkeä vientituote, ja silkkiartesaanit vauhdittivat uuden aistillisen ajan alkua 1500-luvulla yhtä aikaa Botticellin ja da Vincin kanssa.

Vaikka silkki yhdistetään usein ylellisyyteen ja aristokratiaan, sitä on aina valmistettu mitä moninaisimmissa muodoissa. Esimerkiksi 1700-luvulla vaatteissa ja verhoilussa käytetty paksu kuviollinen damasti oli kalleinta, halvempaa laatua taas oli villaa ja karkeaa silkkiä yhdistänyt grogram-kangas. Kiinalaisen silkin saatavuus oli parantunut ja hinta laskenut: Ruotsissa sen kritisoitiin välillä olevan jopa liian halpaa! Uusien muotien edullisuus sai kuluttajat hylkäämään vanhat vaatteensa kovin nopeasti. Valtiot pyrkivät suojelemaan kansallista silkintuotantoaan asettamalla tuontitulleja ulkomaisille varianteille.

Tekstiilien suosio on altis paitsi muodin oikuille, myös tieteessä ja teknologiassa tapahtuville mullistuksille. Teollinen vallankumous merkitsi silkille ensin nousukautta, mutta lopulta marginalisoitumista keinokuitujen tehdessä esiinmarssin 1900-luvun alkupuoliskolla. Silkin asemaa uhmaamaan nousivat etenkin viskoosi ja nylon.

Vuonna 1925 perustettu Tampereen Silkkikutomokin mainosti silkin rinnalla tekosilkkisiä, siis viskoosista valmistettuja tuotteitaan. Vaikka valitettavasti yhtään silkkistä vaatetta ei noilta tehtaan ajoilta ole säilynyt, voimme kuvitella pitsisten nenäliinojen ja nimettömien kirjoa! Silkkilankaa löytyy myös yrityksen vuosien 1958–1969 inventaariolistoista. 60–80-luvuilla elettiin kahiseva polyesterihuuma, mutta sen jälkeen silkintuotanto nousi kansainvälisesti. Nykyään se on luonnollisuutta ja hengittävyyttä arvostavan kuluttajan valinta.

Tam Silkillä silk on muutakin kuin vain osa nimeä: sitä on käytetty 90-luvulta asti merinovillan kanssa iki-ihanien merinosilkkisten kerrastojen, asusteiden ja tunikoiden valmistamiseen. Vuosituhansien jälkeen samat ominaisuudet ihastuttavat silkin käyttäjiä edelleen. Sen viileä tuntu ja silmiä hivelevä kiilto ovat ajattomia, ja yhdistettynä merinovillan lämpöisyyteen vailla vertaa!

Kirjoittaja: Elina Lahdenniemi, Kulttuurihistorian opiskelija

Kuva: Tampereen Silkkikutomon osasto Kutomateollisuusmessuilla (Muserovirasto) 

Lähteet:
Datta, Rajat K. & Nanavaty, Mahesh: Global Textile Scenario. In Global Silk Industry : A Complete Source Book. Universal Publishers, Boca Raton 2005. 1–14.

Hansen, Valerie: Introduction. In The Silk Road: A New History. Oxford University Press, Oxford 2012. 3–24.

Hodacs, Hanna: Silk and Tea in the North : Scandinavian Trade and the Market for Asian Goods in Eighteenth-Century Europe. Palgrave Macmillan UK, 2016.

Molà, Luca: Introduction. In Silk industry of Renaissance Venice. The Johns Hopkins University Press, Baltimore 2000. xiii–xix.

Rothstein, Natalie: Silk: The Industrial Revolution and After. In The Cambridge History of Western textiles. Ed. David Jenkins. Cambridge University Press, Cambridge 2003. 790–808.