Jokaisessa ruusussa on piikki

Jokaisessa ruusussa on piikki

Ei täällä Kangasalla kyllä vauhti ja vaaralliset tilanteet pääse loppumaan; taas mennään.

Kaikki mitä teemme perustuu arvaukseen, tulevastahan ei kenelläkään ole tietoa. Välillä menee arvaukset hyvin ja välillä ihan metsään. Ja vaikka kaikki menisi loistavasti ja olisi kädessä vaan ruusuja, niin yhtäkkiä tulee piikki kauniin ruusun varresta ja se pistää kipeästi.

Tulevien tuotteiden tekeminen ei ole ihan parin päivän suunnittelun tulos. Vaikka mallin piirtäisi ja kaavat valmistuisi, niin oleellinen osa yhtälöä on myös tietysti sen materiaalin riittävyys. Ilman kangasta, tai neulosta, kuten meillä sanotaan, ei mekkoa tehdä. Siksi etukäteen arvuutellaan, miten monta mitäkin tuotetta tehdään, kerrotaan se arvaus kaksin- tai kolminkertaisena ja lähdetään hommiin.

Jos tuote on hyvä, niin sen näkee heti ensimmäisinä päivinä. Näin kävi meidän Kellomekon kanssa. Suunnittelijamme Anni oli osunut täydellisesti ja mekko vastasi teidänkin mielestänne arjen haasteisiin kauniilla tavalla. Siinä mekossa tuntee olevansa kaunis. Minun mielestäni ainakin. Jotain te muutkin siinä näette, koska myynti on mennyt uskomattoman hienosti. Tehtiin ensin mustaa, ja kunhan asiat selkiytyivät värjäystehtaalla, niin saimme vihreänkin myyntiin. Elokuu varmisti, että uskalsimme tehdä mekosta kuukauden tuotteen. Ja myynnin tahti vaan kiihtyi.

Olimme kaikki onnellisia.

Kunnes vähitellen alkoi minun ja tuotannon Satun huomio kiinnittymään siihen vauhtiin, millä materiaalien pinot sulivat. Totta kai mustaa menee, kun mustia mekkoja myydään. Ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että on enää pinon alin rivi jäljellä. Kääk!

Heräsimme tilanteeseen jo pari viikkoa sitten, ja sitten lähtivät minun hihani heilumaan. Ryhdyin hommaamaan lisää lankaa. Sitä löytyi kuten piti ja sitä on jo tulossa autolla meille päin. Neulontakone on meillä jo lämpiämässä ja hommat lähtevät käyntiin. Mustaa on näin tulossa, mutta siihen menee ainakin kuukauden päivät.

Tätä tämä on, arvailu. Tällä hetkellä Kellomekkoja on myyty noin neljä kertaa enemmän kuin arvelin. Arvaukseni perustui aiempiin Marika-tunikoiden ja kevään Mekon myyntiin. Ja ihanaa, ylitimme arvaukset. Mutta kamalaa, joudumme levittelemään käsiämme nyt isänpäivän korville asti, jos ja kun mekko loppuu.
Siispä, anteeksi! Ja toisaalta tässä sinulle vinkki: Jos mustaa haluat, niin ne viimeiset pakat lähtevät tällä viikolla leikkuupöydälle ja tuotantoon. Kun ne loppuvat, niin sitten vaihtoehtona on vihreä tai odotus. Eli kannattaa toimia, jos on nyt mustaa Kellomekkoa miettinyt.

Ja sen jälkeen isänpäivänaikaa odottavat kaikki tänä vuonna, jotkut jopa mekko mielessään.

Ja minä taas ryhdyn arvailemaan kevään menekkejä…

Terveisin,
Kati

Lue seuraavaksi

Millintarkkaa puuhaa
Sauma summarum

Jätä kommentti

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.