Millintarkkaa puuhaa

Millintarkkaa puuhaa
TIEDÄTKÖ KUKA TEKEE SINUN VAATTEESI? Kun puhumme vaatteiden valmistamisesta, monelle nousee päähän mielikuva nimenomaan vaatteiden ompelemisesta. Varsinaista ompelua edeltää kuitenkin useampi vaihe, kuten olemme jo tuotteiden suunnittelusta ja niiden kaavoituksesta oppineet.

 

 

Kyseenalaisista valmistusolosuhteistaan tunnetun pikamuodin rehottaessa meistä on tärkeää, että sinä tiedät tismalleen, kuka Tam Silkin vaatteita tekee. Sen lisäksi haluamme, että tiedät kuinka paljon aikaa yksittäisten vaatteiden valmistukseen käytetään. Tiedätkö esimerkiksi, kuinka vaatteen ompelemiseen tarvittava kangas valmistuu meillä Kangasalla? Tiedätkö, miten suunnittelemme kankaan leikkuun niin, ettei hukkapaloja synny liikaa?

Puhutaan hetki tarkemmin neulomisesta sekä leikkuusta.


Vaatteissamme käytetty puuvillamodaali ja villat saapuvat Tam Silkille lankana. Bambua me emme neulo, koska emme osaa, ja siksi se ostetaan neuloksena yhteistyökumppaniltamme. Villalankaa ostamme vain sertifioiduilta tuottajilta, jotka voivat todistaa villansa olevan mulesing-vapaata. Puuvillalla tulee taas olla GOTS-sertifikaatti, joka varmistaa langan valmistuksen olevan ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää.

Näistä langoista neulotaan meillä Kangasalla neulos. Lankojen neulomiseen käytetään koneita, jotka ovat jo parhaat päivänsä nähneitä, mutta yhä luotettavia ja toimivia. Koneet ovat hurjan vankkaa tekoa ja osa peräisin ajalta ennen toista maailmansotaa. Myös uusin koneemme tuli meille käytettynä tänä kesänä.

Silläkin on siis väliä, millaisella koneella neulosta valmistetaan. Koneet ovat eri levyisiä ja niistä valmistuu täten eri levyistä putkineulosta. Hävikin minimointiin parhaita koneita ovat nimenomaan ne, jotka tekevät leveää neulosta. Sekä meidän puuvillamodaalimme että villaneuloksemme on tästä syksystä lähtien tehty leveänä.

 

 

Pesun- ja värinkestävää

Kun koneet on työnsä surruttaneet ja neulos on valmis, täytyy villa vielä pestä. Koska villalangan tulee kestää neulontakoneen jytkytys, lanka vahataan ja sen “suomut on avattu”. Valmiin villaneuloksen peseminen huuhtelee vahan pois ja sulkee suomut, jolloin villasta tulee pehmeä käyttää.

Pesu myös vähentää valmiin vaatteen kutistumisen riskiä, kun ensipesu on tehty jo ennen kuin neuloksesta leikataan kaavat. Se helpottaa myös teitä siellä kotona. Tam Silkin villaneulos pestään Puolassa. Se on lähin paikka, jossa merinosilkkiä osataan pestä siten, että villa säilyttää laatunsa. Puolassa ollaan myös eurooppalaisena maana tarkkoja EU:n jätevesiasetusten määräysten täyttämisestä. Ympäristökään ei villaneuloksen pesusta sen liiemmin kärsi.

Langat tulevat meille luonnonvalkoisena tai mustana. Jotta musta väri on läpi koko langan, tulee pysyvyys tehdä erityisellä tavalla, jonka valmistajamme osaa tehdä hyvin. Kaikki muunväriset tuotteet värjätään vasta sitten, kun neulos on valmis.

Myös neuloksen värjäys tehdään Puolassa, josta löytyy ajanmukainen laitos tähänkin tarkoitukseen. Värit päätetään täällä meillä, kuten vaatteiden suunnittelun yhteydessä kerroimmekin. Värjätyt neulokset palaavat Puolasta Kangasalle varastoon odottamaan. Koska Tam Silkin vaatteita tehdään tarpeeseen ja kysynnän mukaan, ei materiaali yleensä turhia odottele. Jos odottelee, se odottelee tyypillisesti tässä vaiheessa – tai sitten valmiina tuotteena varastossa.

Vaikka kuinka ennustelemme menekkiä, on myynnin arvaaminen vaikeaa. Suunnittelemme esimerkiksi uutuustuotteet koko kauden osalta etukäteen, ja toisaalta päivitämme joka viikko näkymiä. Tilanteet muuttuvat ja määriä on tarkennettava ylös- ja alaspäin välillä paljonkin. Mutta tässä piilee myös Tam Silkin vahvuus: tehtaamme on lähellä ja voimme reagoida myyntipiikkeihin joustavasti ja nopeasti. Meidän ei tarvitse odotella kontteja Kiinasta, kun kaikki tehdään Kangasalla.

 

Millintarkkaa leikkuuta

Kun neulokset on neulottu ja tarpeen vaatiessa värjätty, päästään niitä viimein leikkaamaan. Tam Silkillä leikkuussa työskentelee kolme ihmistä, jotka tekevät kaavan perusteella leikkuusuunnitelman. Leikkuusuunnitelmat on millintarkkaa puuhaa – kaavat tulee asetella kankaalle järkevästi niin, ettei hukkapaloja synny liikaa.

 

Itse leikkuu on tietysti myös millintarkkaa. Kangasta pinotaan päällekkäin, vähän kuten lehtitaikinaa, ja kaavasta jäljennetty ladospiirros asetetaan laakan päälle. Leikkaaminen tapahtuu pystysahalla, joka tekee hommasta paitsi tarkkuutta vaativaa ja haastavaa, myös vähän vaarallista. Oletko itse koskaan yrittänyt leikata montaa paperia päällekkäin niin, että kaikista paloista tulee samankokoisia? Varsinkin villa on luistavaa ja vikuroivaa. Siksi leikkuussa käytetään käsien suojana metallisia ketjusta valmistettuja hansikkaita, vähän kuten keskiajalla ritareiden haarniskojen alla.

Leikkauksessa valmistetaan aina kysynnän mukaan niitä kokoja, joita myymälästä milloinkin puuttuu. Toisinaan leikkaamme hyllyyn samalla enemmänkin paloja, jotta neuloksen loppumetrit menisivät entistä nopeammin. Tämä riippuu paljon myös kaudesta.

Hyllystä leikatut siirtyvät sitten ompelimoon.

Lisää tietoa Tam Silkin käyttämistä materiaaleista ja niiden sertifikaateista löydät verkkosivuiltamme Lähivaate-aatteen alta.

Lue seuraavaksi

Kaikki käy hyvin
Jokaisessa ruusussa on piikki

Jätä kommentti

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.