Kun kupla poksahtaa

Tiedättekö sen tunteen, kun häpeä lyö ylitsesi kuin aalto ja tuntuu ihan fyysisesti siltä, että uppoaisit veden alle? Kihelmöi hiusrajassa, tekee mieli käpertyä pieneksi keräksi pöydän alle. Miksiköhän se muuten onkin, että tulee mieleen maan tasoon meno, ryömiminen, kiven koloon piiloutuminen? Olemme enemmän eläimiä kuin joka päivä tässä tietokonemaailmassa ja sähkövalossa ajattelemmekaan. 

No, tuli siis asiakaspalaute. Aiheesta. Puhuttiin meidän alusvaatteiden värikuvailuista, ja huomautettiin, että ihonvärinen ei ole, miten hän sanoikaan kiltisti, yksiselitteinen. 

Niinpä. Salama välähti aivoissa ja näytti kaiken kirkkaana. Ihonvärinen. 

Tätä ei voi puolustella. Mutta koska olen rehellinen ja avoin, niin nostan käden pystyyn virheen merkiksi. Korjasimme värin beigeksi heti. 

Jäin myös miettimään tätä. Tässä on nyt esimerkki siitä, mistä koko ajan puhutaan. Kuinka me, hyvää tarkoittavat katisaaret, elämme todellisuutta ja sanallisuutta, joka on toisia ulos rajaava. Koska olemme vaan niin kovin tanakasti kiinni siinä todellisuudessa, jossa sitä beigeä väriä kutsutaan ihonväriseksi. Ymmärtämättömyyttämme luomme  itse todellisuutta, jossa muun väriset kuin beiget voivat hyvin kokea, että rajaamme heidät ulos. 

Jos minulta olisi eilen kysytty olenko se r-alkuinen sana, olisin koko keski-ikäisen, keskiluokkaisen rouvasihmisen tanakoin sanakääntein sanonut että, en ole, enkä tule ja teen parhaani kitkeäkseni ja niin edelleen. Ja nyt elämä näytti, että joku voi hyvin sanoa, että: “Kyllä, toimit niin, että voi tulla jollekin mieleen, että toisen värinen nahka on normimpi kuin toinen”. Eli toinen on ’erilainen’ ja toinen ’tavallinen’ ja se on jo arvottamista se. Sitä sanotaan rasismiksi.

No, saat kiinni mistä puhun. Ja vältän kaikenlaista viisastelua, neuvoja, kehoituksia tai muuta. En voi jakaa neuvoja, kun se malka taisi olla omassa silmässä. Lupaan vaan, että entistä nöyremmin täältä kiveni kolosta yritän nähdä ja parantaa. Katsoa uudelleen ja parantaa. Hoksata jonkun asian ja parantaa. Koska sitähän elämä on, parempaan pyrkimistä. 

Ei olisi muuten kala noussut aikoinaan rannalle ja ryhtynyt jalalliseksi, jos ei aina pyritä parempaan. 

Ja anteeksi kaikille teille, joille olemme omalla nimeämisellämme saaneet aikaan ulkopuolisena olemisen tunteen.

Terveisin,
Kati