Laama on pop

Laama on pop

Muodin syklit ovat tutkimattomia. Kuulin juuri, että laamapaita on pop nuorisolaisten elämässä! Ihan mahtavaa, sillä sehän on mainio tuote.

Näin kohta kuusikymppisenä ihmisenä on jo myönnettävä, ettei pysy kaikessa maailmanmenossa perässä. Vaikka laahaisin kaikki illat ja yöt sosiaalisen median kanavilla, lukisin blogeja ja seuraisin lehtiä, jäisi silti varmaan 99 % kaikesta uudesta tiedosta jonnekin ilmaan ja piiloon. Täytyykin todeta, että kaikkein tärkeimmät uutiskanavani maailmanmenosta meidän malliston osalta olette te – asiakkaat ja asiakaspalaute. Joskus on tärkeintä vain kuunnella.

Viime viikolla meillä kävi opiskelijaryhmä kylässä. Meillähän tehdään tehdaskierroksia, muistathan sen. Niitä voi varata nettisivujemme varauskalenterista. Tekstiilialan ammattiin opiskeleva ryhmä oli täynnä innokkaita ja todella viisaita puhuvia opiskelijoita. Heitä kiinnosti meidän tapa tehdä ja mitä seuraavaksi on tulossa.

Kierroksen päätteeksi on aina mahdollisuus ostoksiin tehtaan yhteydessä olevassa myymälässä. Annamme alennusta kierroksen kävijöille. Opiskelijat kiersivät kaupassa, ja meidän kaikkien leuka loksahti, kun suurin osa kassajonossa seisovista oli laamapaita kädessään! Jotenkin olimme miettineet ja aiemmasta palautteesta päätelleet, että laamapaidan hienoutta osaavat arvostaa vähän pidempään eläneet ja mukavuutta sekä luonnonmateriaaleja arvostavat.

Opiskelijoita haastateltuamme ymmärsimme, että laama on tämän kevään pop. Sehän on 100 % luonnontuote, ihanan hengittävä ja pehmeä. Tämä sopii meille paremmin kuin hyvin. Samalla saimme idean, että miltä tuntuisi yhdistää kaksi ihanaa asiaa: merinosilkki ja laamaneulos, ja hurautimme merinosilkistä mallipalat laamakoneella. OOOHH! Yhdistelmä on hurmaava. Hattaran ohut, pehmeä ja kaunis. Ryhdymme miettimään siitä nyt uusia tuotteita alkusyksyyn. Kerron heti, kun saamme jotain aikaan.

Tällaista elämämme on tehtaalla: ensin korvat auki, sitten testejä ja kohta on uusi tuote tarjolla. Ei ole yhtään tylsää päivää!

Seikkailuja elämääsi toivottaa
Kati

Lue seuraavaksi

Aamu on ihanaa aikaa
Mekkojen kesä

Jätä kommentti

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.