Liike ja oppiminen ei lopu ikinä

Liike ja oppiminen ei lopu ikinä

Elokuu on luonamme ja kesän ilot ja ’massakausi’ on takana. On aika sujahtaa arkeen ja niin järkyttävältä kuin se kuulostaakin, katseet täällä Kangasalla ovat jo kaukana syksyssä. Vaikka elokuussa on vielä kesän tuntu, on syksy lyhyt ja rivakka, kohta koputtelevat jo ruska, isänpäivä, pikkujoulut ja vuodenvaihteen juhlat ovea. 

Tällaisessa villapainotteisessa tehdashommassa odotamme lunta ja kylmiä ilmoja innolla. Mietimme miten teemme sinun elämästäsi helpompaa, kun pukeutumiseen tarvitaan muutakin kuin aurinkolippa ja kesämekonheitula päälle. 

Meillä on ne perusmerinosilkkikerrastot valikoimissamme nyt ja ikuisesti. Parannamme malleja maltillisesti. Nyt elokuussa toimme esimerkiksi vanhan kuminauhakujan rinnalle leveämmän nk. kalsari-kuminauhan vyötärölle, osa kun tykkää siitä ja on sitä pyytänyt. Myymme kaupassamme kumpaakin. Kerromme selkeästi tietysti kumpi on kumpi ja sinä voit valita juuri sen, minkä sinä haluat. 

Tällä tavalla olemme nyt alkaneet toimia malliston kehittämisen kanssa. Tehdään vaihtoehtoja sinulle valittavaksi, katsomme kumpi on kiinnostavampi ja kumpaa ostetaan. Voi olla, että molemmat jäävät valikoimiin, ja voi käydä niinkin, että vain se enemmän tykätty on valikoimissa jäljellä pitkän päälle. Sitten teemme seuraavan testin. 

Opimme joka päivä. Minun periaatteeni onkin, että elämä on oppimista ja joka päivä saa päättää uudelleen. Maailma muuttuu ja me muutumme sen mukana. Testaamme, odottelemme, tutkimme ja testaamme uudelleen. Kukaan ei tiedä, mitä huomenna on tulossa. Tänään tiedämme tämän, teemme sillä tiedolla parhaamme ja huomenna opimme lisää.

Minä olen täällä korvat ja silmät auki. Jos sinulla on koskaan mitään asiaa meille päin, niin minut tavoittaa parhaiten sähköpostilla (kati.saari@tamsilk.fi). Voit tietysti soittaakin, mutta olen paljon junassa ja istun hiljaisessa vaunussa, jolloin en voi vastata. Välillä olen kuokkimassa puutarhaani siirtolapuutarhassa ja silloin puhelimeni on äänettömällä. Sähköposti tavoittaa aina. Laita viestiä, jos ja kun sinulla on toiveita tai kommentteja meidän tekemisistä! Luen jokaisen viestin, opin jokaisesta. Osaa ryhdyn heti toteuttamaan, osaa pohdin pidempään, mutta ihan jokainen palaute on arvokas! 

Hyvää elokuun loppua, pimeneviä öitä, lyhtyjä puutarhassa ja satoa kasvimaalta!

Terveisin
Kati

Lue seuraavaksi

Melkein metsästysleski
Tunikat ja leggingsit kunniaan

Jätä kommentti

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.