Melkein metsästysleski

Viime viikonloppuna vietimme ystävien kanssa iltaa hyvän ruuan äärellä ja seurueen miehet ryhtyivät houkuttelemaan miestäni mukaan metsästämään. En ollut nähnyt Markusta tätä puolta aiemmin ja olin aivan ällikällä lyöty, kun hän osoitti kiinnostusta metsästystä kohtaan. Markku on niin kaupunkilainen, että en osannut nähdä häntä metsässä ollenkaan. Mutta herrojen tarinat luonnossa kulkemisesta ja vakuuttelut, että aseettomia ajomiehiäkin tarvitaan, näyttivät uppoavan Markkuun.

Käännyin ’kollegoideni’ eli seurueen rouvien puoleen. Vetäydyttyämme keittiöön rouvat valistivat, mitä minulla on edessä. Metsästysleskeys on kuulemma asia, joka muuttaa talven suunnitelmani monella tapaa. Syys–lokakuusta helmikuuhun miehen selkä näkyy aikaisin aamulla ja ulkoilman väsyttämä metsästäjä palaa vasta pimeällä. Koko päivän ulkoilma vaatii veronsa ja yleensä iltaohjelmasta on turha unelmoida, koska uni vie metsämiehen ennen iltauutisia. Illalla ei myöskään kukuta siksi, että aamut ovat aikaisia.

Metsästyksen hyviä puolia on, että välillä tulee pakastimeen todellista luomulihaa. Ulkoilmassa kulkeminen pitää miehen onnellisena ja hyvinvoivana, luonto on lähellä ja erätaidot kasvavat. Nuotiolla hoidetaan mielenterveyttä, ja mitä huolia siellä puhutaankin, ne jäävät sinne. Vaikka olisi kuinka stressaava viikko, niin metsästä palaa leppoinen mies. Myös pettymysten käsittelykyky kasvaa, kun jahti ei joka kerta onnistu. 

Joululahjatoiveet ovat aina samat: merinokerrasto. Metsämiehet kulkevat säässä kuin säässä, mitään pelkäämättä. Muut materiaalit, eivät metsästyspuvun alle kelpaa, vain merinovilla. Kerrastoja (ja kaulureita!) on oltava kaksi, molemmille viikonlopun päiville, koska edellisen päivän kerrasto ei välttämättä aamuksi kuivu. 

Viikonlopuista yksin osaa kuulemma jo nauttia, kertoi kolmekymmentä vuotta metsästysleskenä ollut. Voi suunnitella lounaat, shoppailut ja kahvittelut ihan omaan tahtiinsa. Toisaalta omakin sosiaalinen elämä on tauolla iltamenojen suhteen. Muutos on aluksi kuulemma suurempi kuin osaa ajatellakaan. Mutta parisuhdehan on kompromisseja –  ja tässä iso sellainen. 

Nyt elän jännityksessä oliko Markun innostus vain hetkellinen, vai kuoriutuuko kaupunkilaisesta ehta ajomies? Jos näin käy ja minusta tulee metsästysleski, niin tarvitsen kyllä vertaisapua uuden tilanteen haltuun ottamiseksi ja liittämiseksi osaksi elämää. Voi olla että palaan aiheeseen, kun tilanne selkiytyy.

Jännittävää.

Terveisin
Kati