Elokuun illoissa on jotain maagista. Kesä on vielä luonamme, mutta syksy kuuluu jo tuulessa. Illat pimenevät ja voidaan sytyttää valoja puutarhaan. Ei tee mieli mennä nukkumaan, kun haluaa tankata tätä tunnetta pitkän syksyn varalle. Jutut jatkuvat pitkään yöhön.
Tämähän on se ideaali, se mistä Instagramissa puhutaan. Kuvien ulkopuolelle jää paljon asioita: palelevat olkapäät ja inisevät itikat.
Minä olen ratkaissut iltojen haasteet omalla tavallani, jaan sen tässä sinullekin. Otan polvilleni peiton, jonka käärin jalkojen ympäri etteivät itikat löydä sitä polvitaipeen pehmeää ihoa. Siellä ne saavat yleensä touhuta ihan huomaamatta, kunnes on liian myöhäistä ja kutiava paukama on tehty. Tänä kesänä olen tajunnut, että Kati -huivista on moneksi. Olen nukkunut sen kanssa riippukeinussa päiväunet ja kyllä, illalla se on peittona polvillani. Se on riittävän tiheä, ettei itikka yletä läpi, mutta riittävän kevyt käärittäväksi tiukasti reisien ja pohkeiden ympäri. Se lämmittää, mutta siinä ei tule liian kuuma.
Yläkropan peitoksi heitän sitten ponchon. Meidän ponchossa on riittävästi pituutta, jotta sen takaosan päällä voi istua. Itikatkaan eivät pääse selkälihoihin tekemään huomaamatta temppujaan. Edestä se laskeutuu kivasti. Sivulipakkeet peittävät käsiä riittävästi, mutta eivät ole tiellä. Tietysti pöydän ääressä kurotellessa on oltava tarkkana – etenkin jos on avotulta.
Siinä sitten pönötän, merinosilkeissäni, ja voin filosofoida pitkään yöhön rakkaiden ihmisten kanssa. Ei haittaa itikat, eikä tarvitse myrkkyjä niiden karkotukseen.
Elokuun täysikuu on vasta kuun lopussa, niitä iltoja odotellessa.
Terveisin,
Kati
Jätä kommentti
Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.