Luonnon keskellä, luonnon ehdoilla

Kesällä koko luonto – kasvit, eliöt ja eläimet, vesi ja ilmasto – tulevat jotenkin lähemmäs, iholle. Vaikka talvella kylmä tunkee joka paikkaan, on minulla ainakin sellainen ajatus, että se on jossain tuolla, ikkunan takana, ulkona. Nyt kesällä luonto on tässä, ihan sylissä. Tai oikeammin: Minä olen sen sylissä, sen ympäröimänä. 

Tässä luonnon sylissä kelliessä siitä tulee jotenkin vielä läheisempi. Tekee mieli olla sille vastavuoroisesti kiltti. Antaahan se minun nauttia vehreydestä metsässä, uida viileissä vesissä, nähdä pörriäisen törmäilemässä ja lentelemässä kukkien keskellä. 

Mitä voin tehdä, jotta eliöt ja eläimet voivat paremmin? Pieniä valintoja päivittäin. Ei tämä yhdellä päivän ryhtiliikkeellä toimi, vaan sillä että arjessa tehdään oikeita valintoja jatkuvasti; sellaisia valintoja, joilla oma elämä ei vaikeudu suuresti, mutta jotka auttavat paljon ympäristöämme. Kerron omista valinnoistani. En ole täydellinen. Kerron vain oman pienen näkemykseni, ehkä inspiroidakseni sinua. En halua opettaa. 

Minä mietin tällä kertaa vaatteiden pesua ja harvennan sitä aina, kun voin. En halua olla haisuli, ehei, mutta on tapoja harventaa pesuväliä haisematta eilisen kainaloilta. 

Käytän aina voidessani puhtaita luonnonkuituja. Jos vaatteessa on muovia (elastaania, polyesteriä jne), niin se alkaa helposti hiostaa ja haista. Puhdas luonnonkuitu (ja puhdas keho vaatteen sisällä) hikoaa, mutta hiki ei ala haista. Vaate vain kuivumaan ja huomenna se on taas käyttökelpoinen. 

Kun luonnonkuitu sitten pestään aikanaan, siitä ei lähde mikromuovia, koska siinä ei ole muovia. 

Mikromuovi on se kauhuelokuvien pahis. Se on silmälle näkymätöntä muovisilppua, joka pikkiriikkisinä partikkeleina, tai minipalasina, irtoaa muovia sisältävästä vaatteesta. Fleece taitaa olla pestessä se kaikkein kamalin. Sehän on pelkkää muovia. Kun se pestään, niin irtoavien hiukkasten määrä on ihan hullu tsunami. Hiukkaset siirtyvät pesuveden mukana vesistöön, jossa se jää kalojen kitusiin ja edelleen kaloja syöviin – sinuun, minuun, lintuihin, karhuihin… Se ei sinne kuulu, eikä se tee kenellekään hyvää.

Jokaisessa meissä on muovia jo. Osa niistä minuun tulleista pikkupikkumuovinpaloista on varmaan tullut ihan luontaisesti ulos, mutta toisaalta osa varmaan pyörii jossain tuolla minun sisälläni. Onkohan sormenpään hiussuonissa kohta kasaantuneina muovihiukkasia? Pelottavaa. Vielä pelottavampaa on ajatella, että johonkin elintärkeään elimeen, aivoihin tai sydämeen, kerääntyy näitä minipahiksia. Se ei voi olla hyväksi. Meitä ei ole tehty varastoimaan muovia keuhkoissamme tai munuaisissamme. 

Luonnonkuidut ovat lähempänä luontoa kuin muovia sisältävät. Ei kukaan varmaan ole ihan viaton. Nostan heti käden ylös virheen merkiksi: En osaa olla ilman elastaania sisältäviä alusvaatteita, noin esimerkiksi. Mutta kun voin valita, niin valitsen luonnonkuiduista tehdyn vaatteen. 

En saarnaa, jätän tämän vain tähän ja toivotan ihania päiviä luonnosta nauttien.