Meitä on moneksi

Meitä on moneksi

Sen olemme oppineet vuosien varrella, kun olemme mallanneet kerrastojamme ja kuunnelleet palautettanne. On erilaisia kehoja, erilaisia käyttöpaikkoja, erilaisia makuja. On yhteistä ja on vastakkaista ajatusta siitä, mikä on kerraston tehtävä ja milloin se on onnistunut. Yksi malli ei sovi kaikille. Se on ainoa asia jonka olemme varmasti oppineet. Niinpä viime syksynä otimme sen kruununjalokivemme, ylellisen merinosilkistä tehdyn kerraston, kunnolla suurennuslasin alle. 

Luimme illat asiakaspalautteita ja jaoimme huomiot ensin kahtia. 

Ensimmäinen iso asia on materiaali: merinosilkki ja merinovilla saavat molemmat puollelleen ääniä. Ylellinen silkki yhdessä merinon kanssa luo materiaalin, jolle ei ole vertaa. Lämmin ja pehmeä, mutta samalla luonnollinen ja mukava. Se on se meidän klassinen kerrastomme. Sitä materiaalia ei ole syytä muuttaa. 

Kuulimme kuitenkin pyynnön kulutusta paremmin kestävän merinovillaisen kerraston tuomisesta valikoimiin merinosilkin rinnalle. Se tehtiin tänä syksynä ja löydät meidän Perus merinovillakerraston lisäksi valikoimista metsänkävijän kerraston, joka kelillä kuin kelillä pitää sinut lämpimänä ollessasi metsässä: samoillessa, keräilemässä sieniä, marjoja tai metsästämässä. Metsänkävijän kerrastossa on peukalonreiät pidemmissä hihoissa ja tuplakerros merinoa polvien ja pepun kohdalla. Passissa istuessa kylmä hiipii ensin sinne. 

Toinen asia, jota mietimme, oli merinosilkkikerraston malli. Klassisen merinosilkkisen kerraston kaveriksi suunnittelimme siksi myös timmimmän kerraston, tietenkin merinosilkistä. Se on lahkeistaan ja ranteistaan napakammin lähellä ihoa. Sen kaulus on pienempi ja nousee rintalastaa ylemmäksi. Sen vyötäröllä on kuminauha, jonka kopioimme leggingseistä. Se ei ole enää kujassa kulkeva kapeampi ja lauhkeampi, vaan napakasti vyötäröllä istuva, leveydessään tukevampi – timmimpi. Materiaali on sama, uusi lopputulos sutjakka ja timmi. 

Mitoitus on meillä aina ollut tavoitteena olla täällä asuville sopiva. Tiedämme asiakkaiden muodot ja mitat. Meillä on täällä pohjoisessa vähän erilainen kropan muoto. Mummoni sanoin: “Olemme osin persjalkaisempaa porukkaa kuin esimerkiksi skandinaaviset naapurimme, nuo viikinkien perilliset.” Ja mikäs siinä, kaikki ovat oikeita muotoja. Mitoituksessa tämä on vaan otettava huomioon. Täällä suunniteltu ja tehty taipuu meidän niemiimme ja notkoihimme juuri oikein. Reisi mahtuu reiden paikalle, olka solahtaa oikealle kohtaa. Sopii kuin hansikas. 

Tässä siis nyt olemme, meillä on neljää eri kerrastoa tarjolla kaupassamme: klassinen ja timmi kerrasto ylellisestä merinosilkistä, perus ja metsä kerrasto kestävästä merinovillastasta. Ole hyvä. Pallo on sinulla. Ryhdymme taas kuuntelemaan mitä tykkäätte näistä. Sitten taas opitaan ja parannetaan ja mietitään uusia tarpeita kerrastoille. 

Oleellista on, että talvi on tulossa ja kerrastoja tarvitaan ja nyt niitä saa. 

Kerro minulle mitä mieltä olet kerrastoistamme! Postini on se vanha kati.saari@tamsilk.fi. Jään odottamaan kirjettäsi. 


Lämmin kiitos jo etukäteen,
Kati

Lue seuraavaksi

Mun ja miksi ei myös sun
En ole lumi-ihminen

Jätä kommentti

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.