Mun ja miksi ei myös sun

Mun ja miksi ei myös sun

Uusien vaatteiden kanssa tulee usein yllätyksiä. Ne, joihin itse rakastumme, ovat muiden mielestä joskus ihan outoja, eikä niitä kukaan osta. Joskus taas jo suunniteltaessa tuotetta tiedämme, että nyt ovat tähdet oikeassa asennossa. Tästä tulee hyvä.

Hupparimme, jonka toimme tänä syksynä mallistoon, taitaa olla syntynyt oikeiden tähtien alla. Se on ollut muidenkin makuun. Minä yhä pidän melkein päivittäin sitä prototyyppiä, joka on jostain suunnittelun vaiheesta. Sen jälkeen sitä kehitettiin vielä alareunan kanttauksen osata, mutta idea on sama. 

Hupparini on luotettava kumppanini työssä ja vapaa-ajalla. Se kulkee kassissa ja puen sen  päälleni, kun viileä yllättää. Se ei kassista nostettaessa näytä rähjäiseltä, vaan suoraan edustuskuntoiselta. Se on pieni mytty ja mahtuu käsilaukkuuni. Vaikka naisten käsilaukkuunhan tunnetusti mahtuu mitä vaan. Illalla se on lämmin, mutta kevyt sen unta edeltävä vilunväreen tullessa. Aamulla se lentää kassiin samalla kun kännykän laturi, varmistamaan päivän onnistumista.

Eräänä iltana Markulle tuli kylmä, kun olimme kävelemässä jonnekin jostakin. Syksy yllätti palelijan ja tarjosin huppariani hänelle. Markku ensin esteli, olihan siinä ’tyttöpasilleja’. Mutta lopuksi valinta palelun ja hassun ajatuksen välillä päätyi siihen, että Markku veti hupparin päälleen. 

Se oli menoa sille hupparille. Sain pyynnön ostaa itselleni uuden, koska tästä hän ei luovu. En suostunut, vaan ostin Markulle oman hupparin. Nyt olemme sellainen vaivaannuttava pariskunta, joka pukeutuu samanlaisiin vaatteisiin. Emme välitä, koska hupparista on niin paljon iloa jokaisella käyttökerralla. 

Vaihdoimme tämän johdosta verkkokaupassammekin hupparin nimeksi unisex-huppari, jotta muutkin voivat saada tämän idean. Huppari on siis suunniteltu löysähköksi neuleasiaksi kehon yläosaan. Ja koska merinosilkki on niin joustavaa, se sopii kaiken muotoisille käyttäjille.


Lämmintä kerrospukeutumis-syksyä, 
terveisin Kati ja samiksena huppariin pukeutuva Markku

Lue seuraavaksi

Ystävyys on ihmeellinen juttu
Meitä on moneksi

Jätä kommentti

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.