Minulla on ollut onni saada olla ihanien kummilasten kummi. Yhteensä kummilapsiani on kahdeksan, jokainen ihan super tyyppi! Olen onnenpekka, että olen saanut olla heidän elämässään aikuisena ystävänä jo pitkään.
Tänä keväänä oli taas kahden kummilapsen iso juhlapäivä, ylioppilasjuhlat. Pääsin mukaan juhlimaan Ruskaa ja Toivoa valkolakkisina sinä aurinkoisena päivänä. Otettiin kuvia ja talletettiin hetkiä muistoihin ja puhelimen pilveen.
Tunsin itseni käppänäksi. Enkä ainoastaan siksi, että ei ole mitään hehkuvampaa kuin nuori ihminen juhlapäivänään. Molemmat juhlien keskipisteet aivan säteilivät. Käppänäksi tunsin itseni siksikin, että 166 senttisenä hädin tuskin yletyin vyötäröltä halaamaan. Kuvassa olen Toivon vierellä, katso vaikka itse! (Olen saanut luvan kuvan julkaisuun Toivolta. En muuten tässä sitä jakaisi.)
Molemmat nuoret menevät ensi vuonna armeijaan. Aikuisena ystävänä sitä miettii tietysti kuumeisesti, miten avittaa nuoria tälläkin taipaleella. Vanha neuvohan on, että armeijaan lähtevälle annetaan mukaan merinokerrasto ja halpa puhelin. Ja rahaa Sotkun munkkeihin. Tajusin, että ei kumpikaan nuorista saa meidän kerraston housuista kuin polvihousut!
Arvaat mitä sitten tapahtui: Lähdimme pohtimaan, saisimmeko meille erikoispitkiä (ja -pätkiä) malleja. Onhan meillä erilaisia vyötäröitäkin, miksei pituuksia! Aluksi varmaan lähdemme miettimään housuja, joissa pidemmät lahkeet. Ne joudutaan tekemään ehkä erikoiserinä, jopa tilauksesta. Toimitusaikakin voi olla pitempi.
Toteutus on vielä piirustuslaudalla. Mikäli haluat muistaa tammikuussa 2024 armeijaan lähtevää erikoispituuksin tehdyllä kerrastolla, niin seuraa syksyn aikana kanaviamme. Kerromme heti kun suunnitelmat ovat valmiina julkistettaviksi!
Terveisin
Kati
Tällä hetkellä verkkokaupassa löytyy kuitenkin laaja valikoma perinteisiä kokoja 😊
Jätä kommentti
Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.