Planetaarinen vaatekaappi, mitä?

Planetaarinen vaatekaappi, mitä?

Menneisyyteni on hämäräperäinen: Olen ollut pikamuotikaupassa töissä. Espanjalainen, Z-alkuinen vaatetusketju oli itse asiassa minun johtamani täällä ja naapurimaassa parin vuoden ajan vuosituhannen alussa. 

Vaatekaupassa on kiva olla töissä, koska aina saa impulsseja ja ideoita uudenlaiseen pukeutumiseen. Siellä Z-alkuisessa tuli uutta valikoimaan kahdesti viikossa. Aikanaan se tuntui raikkaalta ja uusiutuvalta. Olin tapahtumien keskipisteessä ja tiesin uutuuksista heti.

Onko se ikä vai tämä aika, mutta nyt tuntuu tunkkaiselta, että ostaisi joka viikonlopuksi uutta päällepistettävää. Niin ne ajatukset muuttuvat.

Nyt on – ehkä iän myötä – kiva käydä omassa vaatekaapissa ns. ostoksilla, koska sieltäkin löytyy uuden oloisia ja vähän käytettyjä vaatteita. Ja mikä parasta, ne sopivat kaikki päälleni – aina oikea malli ja koko 😉

Nyttemmin on myös tutkittu ja todettu, että me ostamme ja kulutamme liikaa maapallon kestokykyä ajatellen. Olen törmännyt termiin planetaarinen vaatekaappi. Näkemäni arvion mukaan emme rasittaisi maapalloa liikaa, jos jokainen ihminen ostaisi ainoastaan viisi vaatekappaletta vuodessa. Oleellista ei tässä ole se, että onko niitä viisi vai kuusi, vaan se, että emme ostaisi tavan vuoksi. Mukaan ei laskettaisi alusvaatteita, sukkia tai käytettynä ostettuja vaatteita.

Harkitaan, kun ostetaan ja ostetaan vain, kun tarvitaan – ei vain kaapintäytteeksi. 

Lähdin vuoden alusta mukaan planetaarinen vaatekaappi -haasteeseen. Käytin yhden vaatteen kiintiöstäni: ostin mekon. Kesä on jo täällä ja mekko oli saatava. Olen sen tässä haasteessa oppinut, että harkinta on hyvästä. Se, ettei osta ajattelematta, antaa ison arvon tuotteelle. Se on odotettu ja harkittu. Mekollani on nyt eritysarvo, koska punnitsin sen ostamista: "Onko tämä yhden ostokerran tuhlaamisen arvoinen? Tulisiko kohta joku kivempi ja katuisin?"

Täytyy myöntää, että tämä ei ole ensimmäinen himoitsemani vaate tänä keväänä. Muiden kohdalla ei yhden viidestä käyttäminen vielä tuntunut hyvältä. Nyt tuntui, enkä kadu – mekko on ihana. Mitä aurinkoisempi ilma, sitä ihanampi. 

Itseään pitää helliä ja palkita. Selvisimme pitkän talven, sähkökatkot ja kaikki kamaluudet. Harkintani lisää mielessäni mekon arvoa edelleen ja myös maapallo kiittää.

Helli sinäkin itseäsi! 

Terveisin
Kati

P.S. Alusvaatteita ei lasketa!

Lue seuraavaksi

Siivouspäivä
Mitä sillä on väliä?

1 kommentti

Leena Vuola

Leena Vuola

Hyvä Kati, loistava asenne!

Jätä kommentti

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.