Niin se jouluviikko tuli vihdoin ja ylihuomenna on talvipäivänseisaus. Päivät alkavat kohta pidentyä. Kevättä saa jo ihan vähän alkaa tapailemaan ajatuksissa.
Sitä ennen otetaan joulu vastaan avosylin.
Ollaan juuri miten halutaan; ehkä läheistemme kanssa, niiden valittujen ja rakkaiden lähellä – tai sitten yksin, tekemässä juuri sitä mitä haluaa ja milloin sitä haluaa. Vietetään aikaa kylmässä ja lumisessa tai ehkä aurinkoisessa ja lämpimässä. On glögiä tai piimää, kuplivaa tai kiehuvaa juomana. Ruokana sitä perinteistä tai sitten jotain ihan uudenlaista.
Minulla itselläni on monenlaisia jouluja jo muistojen helminauhassa. Olen viettänyt joulua kaveripiirissä riekkuen, perheen kanssa rauhassa, yksin sohvannurkassa kissan kanssa käpertyneenä tai pariskuntana herra Saaren kainaloon käpertyneenä. Aina on ollut suklaata. Osalla kertaa jopa herkkuani vihreitä kuulia. Osa jouluista jäänyt mieleen, osa jo unohtunut. Sellaista se on, elämä.
Toivon sinulle juuri sellaista joulua kuin toivot. Toivon, että voit mennä illalla nukkumaan hymyn kare huulillasi tyytyväisenä.
Toivon meille kaikille hyvää tahtoa ja onnellisuutta koko joulun ajaksi. Ja tietysti sen jälkeenkin.
Terveisin,
Kati
Jätä kommentti
Tämä sivu on suojattu hCaptcha-tunnistuksella, ja hCaptchan tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.