Kuukausilla on omat profiilinsa: tammikuu on tappavan tylsä, marraskuu on joulun odotuksen aloitus ja elokuu on loman päättymisen sekä syksyn aloittamisen aikaa. Toukokuu on yhtä juhlaa.
Toukokuu alkaa Valpurin juhlalla ja päättyy siihen, että kaikki laulavat “Jo joutui armas aika”. Vaikka kouluajoista on minullakin melkein puoli vuosisataa, niin yhä se laulu saa tunteet pintaan – siinä on jotain maagista. Toukokuussa on äitienpäivä, lapsettomien lauantai, helatorstai ja helluntai. Kääk, ehtiikö tässä edes kaikkea juhliakaan? Joillekin näistä juhlista herää tunteita, joillekin ei. Kukin tavallaan.
Tänäkin vuonna sattuu Euroviisut sekä jääkiekon MM-kisat toukokuulle. Toivottavasti juhlitaan Käärijää ja mitalia. Vaikka Havis Amanda taitaakin olla korjauspajalla tänä vuonna, niin toivottavasti vieraatkin saavat yhdessä velloa toreillaan kotipaikoillaan. Voittoa on aina huumaavaa juhlia.
Juhliin pukeudutaan aina vähän enemmän mietitysti. Oli oma juhla-asusi sitten ne puhtaammat Converset (kuten erään kummilapseni isällä oli ristiäisissä) tai tumma puku ja ihana leninki, on vaatteilla osa juhlan onnistumisessa. Vaatteet eivät kuitenkaan saa olla osa juhlaa siinä mielessä, että niiden mukanaolon muistaa koko ajan. Alusvaatteet eivät siis saa kinnata, eikä mekko olla epämukava. Vaikka päällimmäisten vaatteiden alla oleva toinen kerros on näkymätön, niin ei se ole aina vaivaton.
Meillä on siihen apuja: kinnaamattomia kalsareita sekä siloiseksi tekeviä mekonalusmekkoja – kaikkiin tarkoituksiin.
Oli päälläsi mitä vaan tai ei mitään, niin toivotan riemukasta alkavaa juhlakautta! Juhlan onnistumisen varmistaa iloinen mieli. Siispä mukaan myös ripaus iloa täältä Kangasalta!
Terveisin
Kati
Jätä kommentti
Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.