Minä olen helsinkiläinen. Olen jo ties kuinka monennen polven pääkaupungin asukki. Toisaalta olen puoliksi – äidin puolelta – pirkanmaalainen, ja rakkaita isovanhempiani käyn säännöllisesti muistelemassa Kalevankankaan hautuumaalla. Olen siis osin paikallinen, osin "rannikkolainen". Ja sepä onkin kiinnostavaa.
Säännöllinen junamatkailu Helsingin ja Kangasalan välillä on saanut minut pohtimaan pääteasemien luonnetta ja ilmapiiriä. Mehän kaikki tiedämme helsinkiläisten stereotyyppisen maineen: ässää tiukasti etuhampaiden takana sihauttavat, aina kiireiset cityasukit. Tai hassuja vaatteita käyttävät hipsterit. Pirkanmaan stereotyyppiset hahmot taas on kuvattu Kummelissa tai heitä näkee kiakkohallissa otteluissa. Tiesithän, että Kummeleiden kirjoittajat ovat Kangasalta? Se on täällä iso ylpeyden aihe – ja syystä!
Minä olen enemmän varmaan se ässän sihauttaja kuin kiakkofani, tunnustan. Toisaalta en voi olla ihailematta sitä ilmapiiriä, mikä Pirkanmaalla on: leppeämpi, letkeämpi ja lempeämpi. Kyllä, lempeämpi! Vaikka paikalliset sen helposti peittävät yrmyyteen ja hieman töykeään suoruuteen, sykkii pirkanmaalaisilla iso ja lämmin sydän siellä jähmeän kuoren alla.
Ero on merkittävä, mutta minun mielestäni se on lahja. Erilaisuus on hienoa.
Olen miettinyt, miten tämän helposti selittäisi ja ajattelin kertoa sen ajankohtaisen vertauksen avulla: Helsingissä katsotaan Euroviisuista toukokuussa räväkkää Käärijää, jonka kappaletta lauletaan napakasti "Cha Cha Cha". Pirkanmaalla, näin veikkaan, se lausutaan "Tsa Tsa Tsaa". Sen rytmi voi olla hieman hitaampi, mutta ihan yhtä vetävästi se vie mukaansa tanssiin. Ja ihan yhtä iloiseksi siitä tulee.
Maailma on rikkaampi, kun olemme erilaisia!
Erilaisuuden puolesta, Euroviisuja jännittäen
Kati
Jätä kommentti
Tämä sivu on suojattu hCaptcha-tunnistuksella, ja hCaptchan tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.